Könni-Kiikeri-Harjunmäki

Könni-Kiikeri-Harjunmäki on vireä kolmen kylän muodostama kyläyhteisö Ilmajoen pohjoisosassa, Seinäjoen Ylistaron rajalla. Sen sydämenä on yli satavuotias entinen Harjunmäen koulu, jonka kyläseura hankki omistukseensa ja risti Könnin kylätaloksi. Kylään saavutaan Vaivaastennevan kolme kilometriä pitkän koivukujan kautta. Kyliemme maisema vaihtelee Alajoen lakeuksista Oksivuoren rinteille, jonka näkötornista voi nähdä Ylistaron kirkolle asti. Alueellamme on yhteensä runsas 300 asukasta ja peltopinta-alaa noin 1500 hehtaaria. Kylätalolta on Ilmajoen keskustaan 8 km hyvää pikitietä. Seinäjoelle matkaa on 20 km ja Rengonharjun lentokentälle 25 km.

Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet

Kylässä toimii aktiivinen Könnin kyläseura, joka järjestää yhdessä kunnan, kansalaisopiston, seurakunnan ja 4H-yhdistyksen kanssa monipuolista toimintaa kyläläisille. Kylätalolla toimii nuoppari / bändikerho eri-ikäisille, 4H-kerho, miesten ja naisten jumpat ja kudontapiiri. Lisäksi kylätalolla pidetään erilaisia juhlia, kokouksia ja myyjäisiä. Kylätaloa vuokrataan myös kylän ulkopuolisille erilaisia tilaisuuksia varten. Kylätalon yhteydessä on beach volley -kenttä ja urheilukenttä, joka talvisin jäädytetään luistinradaksi. Kyläläisten käytössä on myös lähes 20 km latuverkosto perinteiseen hiihtoon.

Kylän tapahtumia

Kyläseura tarjoaa vuoden mittaan runsaasti erilaisia tapahtumia kyläläisille: lasketteluretkiä, pääsiäisvalkeita, pyöräretkiä, erilaisia kökkiä sekä joulun alla perinteisen puurojuhlan.

Alueella toimivat yhdistykset

Könni-Kiikeri-Harjunmäen alueella toimii Könnin kyläseura, Harjunmäen-Kiikerin maamiesseura ja maaseutunaiset, Keskustan paikallisyhdistys, Kylkisalon metsästysseura sekä kaksi diakoniapiiriä ja SLEY:n Kyrönjoki-osasto.

Kylän vahvuudet ja mahdollisuudet

Kylän vahvuutena on hyvä talkoo- ja yhteishenki, oma kylätalo sekä runsas harrastustoiminta.

Erityispiirteet

Kylämme tunnetaan erityisesti historiallisista Könnin kellomestareista. Alueella onkin edelleen vahvaa maatalous- ja muuta yrittäjyyttä.

Tärkeimmät kehittämiskohteet

Lähivuosien tärkein kehittämisen kohde kylällä on viemäriverkon rakentaminen.

Rakennuspaikkoja

Vapaita rakennuspaikkoja voi kysellä Timo Mäki-Välkkilältä (0500 560 183).

 

Könnin kyläseura ry
www.konninkylaseura.net
pj Timo Mäki-Valkkila, puh. 0500 560 183
siht. Kaija Aspila-Renkola, puh. 040 539 5604

Ota yhteyttä Tilaa uutiskirje