Ajankohtaista

14.02.2017

Virtuaalikylät 3D -hanke kutsuu Liiverin alueen kylät mukaan kolmiulotteiseen todellisuuteen

  • 0

Seinäjoen ammattikorkeakoulun luotsaama Virtuaalikylät 3D Liiverissä -hanke etsii aktiivisia kyliä valjastamaan modernia virtuaalitekniikkaa kylien palvelukseen. Hankkeen tarkoituksena on luoda kolme erilaista mallia siitä, miten uutta digitaalitekniikkaa voidaan hyödyntää kylille tärkeiden toimintojen, tulevaisuuden suunnittelun tai kulttuuriperinteen tallentamisessa, esittelyssä ja mallintamisessa.

Sami Alho on toiminut alueellisten kehittämihankkeiden parissa vuodesta 2009 saakka. Tehtäviin on kuulunut mm. Rytmikorjaamon alueen suunnittelu Yhdessä Liiverin alueen nuorison kanssa. Vapaa-ajan täyttää musiikki ja siihen liittyvän audiosvisuaalisen materiaalin tuotanto ja julkaisu.

- Hankkeessa valitaan kolmesta eri kylästä parhaiten toteuttavissa olevat projektit, joissa mallinnetaan uuden teknologian mukainen tuote tai sovellus kyläläisten käyttöön kesäkuun 2018 loppuun mennessä, kertoo projektipäällikkö Sami Alho. Lähtökohtana on, että yhteistyönä kyläläisten ja SeAMK:n kanssa suunnitellaan pelityyppinen tuote, sovellus tai "virtuaalinen kyläkävely”, jolla voidaan edistää uudella tavalla kylien aktiviteettia sekä kansallista että kansainvälistä näkyvyyttä.

Mahdollisuudet eri tekniikoita yhdistelevien virtuaali- ja lisätyn todellisuuden vuorovaikutteisiin mallinnuksiin paranevat koko ajan. Nykytekniikalla voidaan mallintaa ja tallentaa esimerkiksi rakennuksia, maisemia ja historiallisia kohteita.

Virtuaalinen kylätalo tai historian elävöittäminen

Esimerkkeinä mallinnuksesta Alho vinkkaa idean  virtuaalisesta kylätalosta, johon kyläläiset voivat kokoontua oman tietokoneensa tai mobiililaitteensa kautta. Talo voidaan mallintaa kolmiulotteisesti ja se voi sisältää erilaisia palveluja, harrastuksia, koulutusta tai tietojen jakamista.

- Yhtä hyvin kohde voisi olla kylän maanrakennussimulaatio. Eli mallinnetaan jonkin alueen pinnanmuodot ja rakennukset, jonka jälkeen alueen maanmuokkausta ja tulevia uudisrakennuksia voidaan suunnitella ja mallintaa eri vaihtoehtoja virtuaalisesti.

Alhon mielestä kiinnostavalta ajatukselta tuntuisi myös herättää henkiin historiallisia alueita maanmuotoja skannaamalla ja löytää alueella ei enää olemassa olevaa rakennuskantaa mallinnettaviksi.

-Tällaisella esityksellä voidaan kolmiulotteisen grafiikan ja videokuvan avulla esittää kylään liittyviä tapahtumia historiasta nykypäivän kautta tulevaisuuteen, Alho valottaa. Presentaatioihin voidaan myös liittää paikannustietoihin perustuvia lisäinformaatiota ns. lisättyä todellisuutta, jota käyttäjät pääsevät tarkastelemaan oman mobiililaitteensa tai virtuaalilasien avulla. Alholla itsellään on aikaisemmasta työhistoriasta kerynyt kokemusta elokuvamaalilmasta, jossa tietokoneella luodut todellisuudet ovat heränneet henkiin valkokankaalla.

Miten mukaan?

-Jos sinulla on, tai sinulle heräsi ajatus siitä, miten haluaisit hyödyntää kolmiulotteista mallinnusta omalla kylälläsi, niin älä epäile olla yhteydessä. Virtuaalisessa maailmassa kaikki on mahdollista, Sami Alho kannustaa. Hankkeen tehtävänä on löytää soveltuva tekninen alusta sekä tarvittavaa opastus ja koulutus projektin parissa työskenteleville kylien asukkaille. 

Lisätietoja:  Sami Alho, projektipäällikkö, Seinäjoen ammattikorkeakoulu,  Virtuaalikylät 3D Liiverissä -hanke, puh.040 830 4289, sähköposti: sami.alho@seamk.fi

Esimerkkejä mallinnuksista:

Helsinki 2020

Turun tuomiokirkko, Sanan Seppä

Vanha Lapua 3D

Tamminiemi VR

 

 

Kommentit

Kommentoi

Ota yhteyttä Tilaa uutiskirje