Ajankohtaista

24.10.2016

Käsityöyrittäjien matkassa Italiassa

  • 0

Neljä pohjalaisnaista lähti syyskuun puolivälissä viikonloppureissulle Italiaan matkalaukut täynnä paikallista designosaamista. Liiveri on mukana kuuden maan kansalaisten Eurooppa WITHEU -projektissa, jonka seminaari järjestettiin Collecchion kaupungissa samaan aikaan kuin paikalliset isot markkinat. Me pääsimme osaksi European Marketia yhdessä Kroatian, Ruotsin ja Espanjan kanssa. Osa myi ruokatuotteita ja me designia ja käsitöitä.

Innolla markkinoille suuntaamassa. Vasemmalta Johanna Rintamäki, Niina Keltamäki, Anna Koskimäki ja Kati Auranen.

Etelä-Pohjanmaata edustivat Niina Keltamäki NiinaKoo -merkin takaa, Huttaroon yrittäjät Anna Koskimäki ja Kati Auranen sekä allekirjoittanut Johanna Rintamäki Liiverin hallituksen sekä Seinäjoki Art & Design Weekin edustajana. NiinaKoon materiaali on paperi, josta hän toteuttaa niin taidegrafiikkaa kuin suloisia pieniä kirjakorujakin. Hiljattain perustetun Huttaroon liikeidea perustuu koruihin, jotka valmistetaan asiakkaan lähettämän kuvan muotoon. Useimmiten kuvana on lapsen piirros, josta Huttaroon naisten käsissä syntyy vaikkapa avaimenperä. Minä pakkasin laukkuuni kolmen paikallisen designerin tuotteita: GetBlin 3D-printattuja koruja, Irina K Designin printtejä sekä Murupumpulan kuoseilla koristettuja kortteja, tarjottimia sekä lasten vaatteita.

Suomi-naiset myyntikojullaan, vasemmalta Niina Keltamäki, Kati Auranen, Johanna Rintamäki ja Anna Koskimäki.

European Market oli osa Sagra della Croce -markkinoita, joka on kaupungin suurin vuotuinen tapahtuma.  Noin 200 markkinamyyjää levittäytyi ympäri kaupunkia ja alueen keskellä vilkkui iso tivoli, jonne erityisesti alueen nuoret kokoontuivat viettämään aikaa.

Collecchioon oli kutsuttu samaan aikaan myös heidän ystävyyskaupunkinsa edustajia Saksan Butzbachista, joten meitä oli lähes 70 hengen kansainvälinen porukka värittämässä italialaista pikkukaupunkia. Markkinatapahtuman ympärille oli koottu myös muuta sisältöä, kuten paikallisen taiteilijan Claudio Cesarin näyttely. Illalliset oli järjestetty erilaisten yhdistysten ja järjestöjen toimesta. Juustot, pastat ja erilaiset kinkut olivat menuissa luonnollisesti keskiössä.

Sanonta kuuluu, että kun matkustaa kauas, näkee paremmin lähelle. Todistimme, että suomalaiset ovat aivan liian vaatimattomia kielitaitonsa ja tuotteidensa laadun kanssa. Maailma on avoin – rohkeasti kohti!

Teksti: Johanna Rintamäki

Tutustu myös muihin Liiverin kv-mahdollisuuksiin.

Kommentit

Kommentoi

Ota yhteyttä Tilaa uutiskirje